Sote http://pirkkoruohonenlerner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132394/all Mon, 10 Jun 2019 20:29:30 +0300 fi Sotealan henkilöstöpula ja Tartuntatautilain 48 pykälä http://anupeura.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277198-sotealan-henkilostopula-ja-tartuntatautilain-48-pykala
Hyvä sosiaali- ja terveysministeri, vai pitäisikö sanoa hyvät ministerit. Onnittelut uuden tehtävän johdosta, Aino-Kaisa Pekoselle tässä ja nyt ja Hanna Sarkkiselle siinä vaiheessa kun otat salkun hoitaaksesi noin 2 vuoden päästä.

Iltalehdessä 5.6.2019 kerrotaan, että uusi ministerikaksikko joutuu ratkomaan hoitajapulaa, ja nostetaan jälleen otsikoihin Soinin väläytys filippiiniläistuonnista. Hanna Sarkkinen toteaa samaisessa Iltalehden artikkelissa, että "sosiaali- ja terveysministerin salkku on kiitollinen, kun ei olla tässä tilanteessa leikkaamassa vaan ollaan vahvistamassa perusturvaa ja sosiaaliturvaa." Hoitajamitoitukset nousivat puheenaiheiksi juuri sopivasti vaalien alla - jälleen kerran.

Kirsikat kakun päälle tulivat yksityisten hoivajättien toiminnassa havaituista järkyttävistä puutteista ja ongelmista, joiden aiheuttamaa likapyykkiä pestään vielä pitkään. Nuo tapahtumat omalta osaltaan ovat saaneet entistä useamman hoitoalalla työskentelevän miettimään, haluaako jatkaa työssään, jota ei ole mahdollista tehdä niin hyvin ja antaumuksella kuin haluaisi, sillä nykyiset resurssit eivät tätä mahdollista. Mutta tämä on vain yksi ongelma / epäkohta.

Olette molemmat toimineet kansanedustajan tehtävissä aiemmin, joten muistanette kenties, että en lähesty teitä nyt ensimmäistä kertaa, vaan olen reilun vuoden ajan lähettänyt kansanedustajille sähköpostia sotealan henkilöstöongelmiin liittyen lähinnä Tartuntatautilain 48 pykälän kannalta. Alan liitot, Tehy ja Super, laulavat niinikään samoja vanhoja laulujaan henkilöstömitoituksista ja hoitajapulasta, tiedostavat ongelman, mutta mitä tekevät? Eivät mitään. Nimittäin puhumalla ei näitä ongelmia ratkaista, vaan nyt tarvitaan konkreettisia tekoja ja paljon rahaa. Jota siis pitäisi löytymän, kun sotealalta ei kerran leikata. (Sarkkinen, 5.6.19 Iltalehti).

Olen koettanut "vääntämällä vääntää rautalangasta" mikä mättää. Mikä on yksi erittäin suuri syy hoitajien joukkopakoon sotealalta... ja niin naurettavaa kuin se onkin, tämän korjaamiseen ei tarvitsisi käyttää rahaa, ei euron euroa. Kyseessä on Tartuntatautilain 48 pykälä, tarkemmin sanottuna siinä mainittu kausi-influenssarokote. Tuo paska -pykälä (anteeksi ilmaisuni, mutta niin suuri osa meitä alan ammattilaisia pykälää lyhyehkösti kutsuu) on saanut aikaan valtavasti pahaa. Sen johdosta ihmisiä on irtisanottu, irtisanoutunut, keskeyttänyt opintojaan ja jättänyt hakeutumatta alalle. Lukuisa määrä potentiaalisia työntekijöitä. Alan huippuammattilaisia vuosikymmenten työkokemuksella ja vuosien perus-/täydennys-/ja erikoistumiskoulutuksilla häviää... kuka mihinkin. Uusille aloille, naapurimaihin...

Onko Suomella varaa tähän? En kysy ensimmäistä kertaa, mutta en ole vastauksiakaan saanut. Ei ole. Eikä tarvitse olla edes ekonomi, jotta ymmärtää mikä määrä käyttämättömän/hukkaan heitetyn koulutuksen myötä euroja katoaa taivaan tuuliin. Palauttakaa sotealan henkilöstölle perustuslain mukainen itsemääräämisoikeus poistamalla Tartuntatautilaissa mainittu kohta influenssarokotteesta ja nostakaa rutkasti alan palkkausta. Sillä voisi olla vielä hieman vaikutusta...huom "voisi". Mutta on toimittava nopeasti. Toivon, että käytätte tovin lukeaksenne tämän pitkän sähköpostiviestini, jonka pituutta pahoittelen. Tartuntatautilain "paska"pykälästä on tullut "lempilapseni" josta en osaa puhua lyhyesti. Toivon myös, että vilkaisisitte Facebookissa olevaa Minäpäätänitse -yhteisön seinää, ja näkisitte mitä tuhoa tuo lakipykälä on saanut aikaan.

Kesäisin, huolestunein terveisin, Anu Peura Sairaanhoitaja (YAMK) Tromssa, Norja

0

1 http://anupeura.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277198-sotealan-henkilostopula-ja-tartuntatautilain-48-pykala#comments Hoitajamitoitukset Itsemääräämisoikeus Sote Tartuntatautilaki Mon, 10 Jun 2019 17:29:30 +0000 Anu Peura http://anupeura.puheenvuoro.uusisuomi.fi/277198-sotealan-henkilostopula-ja-tartuntatautilain-48-pykala
Rajaton riemu http://harmalainen17.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276872-rajaton-riemu
Rajaton riemu

Oi terve, puhdas

uusi hallitus,

uudet reformit.

Soi riemu rajaton

på två språk.

Kiitos uusi sote, kiky,

aktiivimalli,

wappusatanen.

Soi riemu rajaton,

soi kiitos, kunnia.

0

Rajaton riemu

Oi terve, puhdas

uusi hallitus,

uudet reformit.

Soi riemu rajaton

på två språk.

Kiitos uusi sote, kiky,

aktiivimalli,

wappusatanen.

Soi riemu rajaton,

soi kiitos, kunnia.

0 http://harmalainen17.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276872-rajaton-riemu#comments Aktiivimalli Hallitusriemu Kiky Reformit Sote Sun, 02 Jun 2019 14:29:37 +0000 Leo Härmä http://harmalainen17.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276872-rajaton-riemu
Lääkäri- ja hoitajapula, lääketieteen harmaa alue ja potilas-lääkäri -suhde http://terhonikulainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276670-laakari-ja-hoitajapula-laaketieteen-harmaa-alue-ja-potilas-laakari-suhde
Olen ottanut esille terveydenhuollon ja sen asiakkaiden kannalta merkittävimmät asiat, jotka on ratkaistava tulevaisuudessa.

Lääkäri- ja hoitajapula ja sosiaalialojen henkilöstövaje aiheuttavat ylipääsemättömiä ongelmia sosiaalialojen ja terveydenhuollon järjestelmille jo tällä hetkellä. Tulevaisuudessa ongelmat korostuvat ja vähentävät lääkärien aikaa tutustua alan uusimpiin tutkimustuloksiin.

Puolueeton lääketieteellinen tutkimus laajentaa terveysalan tietomäärää eksponentiaalisesti eli samassa määrin kuin tieteellisen tiedon katsotaan yleisesti kasvavan. Tämän looginen seuraus on, että avointen kysymysten määrä tieteissä kasvaa tätä jyrkemmin eli harmaa alue lisääntyy nopeammin kuin tunnetut asiat. Sotessa tällä voi olla ennustamattomia seurauksia.

Käytännön terveystieteellisessä toiminnassa käsite hyvä lääkäri merkitsee sitä, että hän kykenee toimimaan menestyksellisesti ammatissaan tiedon määrän kasvusta huolimatta siten, että hänen avullaan potilaat parantuvat ja ovat tyytyväisiä lääkärissä käyntiinsä.

Hyvä lääkäri ei ole kädetön lääketieteellisen tiedon harmaan alueen nopeasta kasvusta huolimatta. Hän pystyy navigoimaan tiedon valtameressä niiden suuntaviivojen ja maamerkkien turvin, jotka hän tunnistaa kokemuksensa perusteella osaten niiden avulla soveltaa tieteensä tuloksia yksittäisiin sairauksiin ja potilaisiinsa.

Kokeneisuudestaan huolimatta niin yksityispraktiikkaa hoitava lääkäri kuin terveyskeskuksessa työtään tekevä, toimii jatkuvasti myös arvailujen varassa ja joutuu kokeilemaan toisinaan eri ratkaisuvaihtoehtoja. Se, että tämä tuntuu arveluttavammalta julkisella puolella, ”arvauskeskuksessa”, kuin yksityisellä lääkäriasemalla, johtuu henkilökunnan kiireestä ja siitä, että potilaan ja lääkärin välille ei synny voimakasta luottamussuhdetta jos syntyy ylipäätään mitään suhdetta.

Yksityispuolella kiire ei ole hallitseva tekijä. Useimpien potilaiden hoidon korvaa näiden vakuutus tai työterveyshuolto, joten kiireelle ei ole perustetta. Potilasmäärän mitoituksessa voidaan ottaa huomioon jokaisen potilaan mahdollinen ajan tarve, mitä puolestaan julkisessa terveydenhuollossa ei tunnusteta toimintakulttuurin keskeiseksi tekijäksi. Yksityislääkäri voi, toimiessaan luottamuksen arvoisesti, olla varma että potilas turvautuu uudelleen juuri hänen apuunsa sairaustapauksessa, sitä varmemmin mitä huolellisemmin hän työskentelee ja mitä pitemmän ajan hän käyttää potilaaseensa. Mennään potilaan ehdoilla, kun terveyskeskuksissa mennään osittain järjestelmän ehdoilla.

Yksityinen terveyshistoriani kuvaamiini seikkoihin peilaten

Lääkärikokemukseni ovat koostuneet monenlaisista kohtaamisista. Huteja on ollut paljon, mutta myös kohdalleen menneitä diagnooseja.

Muistamiani fyysisiä sairaustilojani on hoidettu 3-vuotiaasta alkaen. Ensimmäinen kokemus oli, että olin viikon ajan julkisen puolen sairaalassa tutkimuksissa mystisen ja voimakkaan jalkakivun vuoksi. Mitään ei saatu selville. Jalkakipu hävisi vähitellen itsestään.

Seuraavan kerran olin erikoissairaanhoidon puolella julkisella sektorilla uudenlaisen kivun vuoksi, jonka syy selvisi vasta 27 vuotta myöhemmin yksityislääkärin vastaanotolla. Yksityislääkäri järjesti niin, että kipu saatiin hoidettua leikkauksella eikä siitä ollut sen jälkeen vaivaa.

Kolmas keissi oli vaikein. Arvauskeskuksen lääkäri oli pihalla kuin lumiukko, vaikka olin pitänyt häntä luotettavana ja asiantuntevana. Minun oli mentävä yksityislääkärille saadakseni diagnoosin ja lähetteen erikoissairaanhoitoon. Tuo arvauskeskuksen lääkäri ei tunnistanut sairauttani vuonna 1999, joten sain diagnoosin ja asianmukaisen hoidon yksityislääkärin diagnoosin ansiosta vasta vuonna 2008. Tällä välin sairauteni äityi pahaksi ja aiheutti monenlaista sivuoiretta. Väärä lääkitys (arvauskeskuksen väärän diagnoosin ja hoitovirheen vuoksi) vuonna 2004 aiheutti mm. omat vakavat sivuvaikutuksensa, jotka eivät ole 15 vuoden aikana lientyneet, päinvastoin.

Terveydenhuoltojärjestelmän raskaat vastuut lääkäreitä ja potilaita kohtaan

Mitä enemmän tieteellinen tieto tuo epävarmuustekijöitä käytännön lääketieteelliseen potilastyöskentelyyn, sitä tärkeämpää on, että lääkärit tuntevat vastuunsa ja osaavat työnsä. Pahin skenaario on, että sote-uudistuksen seurauksena lääkärit eivät enää koe työnsä olevan omassa hallinnassaan, vaan tuntevat jäävänsä yhtä syrjään hallinnollisen uudistuksen pyörteissä kuin tavallinen julkisen puolen potilas jää arvauskeskuksissa jo tänään.

Korostan, että minulla on ollut hyviäkin kohtaamisia terveyskeskuksissa. Paras lääkäri oli nuori ulkomaalaistaustainen, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Hän oli todella huolellinen ja vastuuntuntoinen, asiantunteva ja ystävällinen ja osasi puhua täydellisesti suomea ja ymmärsi sitä yhtä täydellisesti.

3 http://terhonikulainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276670-laakari-ja-hoitajapula-laaketieteen-harmaa-alue-ja-potilas-laakari-suhde#comments Henkilöstövajaus Lääketiede Sote Tiedon kasvu Tue, 28 May 2019 18:05:58 +0000 Terho Nikulainen http://terhonikulainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276670-laakari-ja-hoitajapula-laaketieteen-harmaa-alue-ja-potilas-laakari-suhde
Kunnat maakunnan tai sotealueen pohjaksi http://askolampikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276506-kunnat-maakunnan-tai-sotealueen-pohjaksi
Antti Rinteen mukaan hallitusneuvottelijat ovat päässeet sopuun itsehallinnollisten maakuntien varaan rakentuvasta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisesta. Siihen kuuluisi myös pelastustoimi ja ensihoito. Palvelut jäisivät pääosin julkisen sektorin vastuulle ja maakunnille tulisi mahdollisesti myös verotusoikeus. Maakuntien monialaisuutta samoin kuin mahdollista pääkaupunkiseudun erillistä ratkaisua ryhdytään selvittämään. Muusta ei sitten liene sovittukaan. Avoinna ovat monet tärkeät kysymykset. Näitä ovat muiden muassa maakuntien hallinnon ja vaalien järjestäminen, palvelujen järjestämisvastuu ja tuottaminen sekä ennen kaikkea rahoitus.

Uudistus toteutuessaan merkitsee kuntien ja kuntalaisten vaikutusvallan ja lähidemokratian radikaalia kaventumista eikä perustuslainmukaisuuskaan tässä mallissa ole välttämättä itsestään selvyys. Maakunnan ja kunnan sekä kuntalaisten jatkuva vuorvaikutus katkeaa helposti, olkoonkin, että maakunnan asukkaat valitsisivat edustajat maakuntiin. Maakuntien hallinnosta muodostuu helposti uusi erillinen organisaatiotaso, jonka jäsenillä on vain vähän yhteyksiä kuntatasolle ja vielä vähemmän maakunnan asukkaisiin vaalien ajankohtia lukuunottamatta.

Monilta ongelmilta ja kiistoilta vältyttäisiin ja kunnan ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet paranesivat, jos maakuntahallito tai oikeammin sotealue rakentuisi kuntapohjalle, mitä olen aiemminkin jo ehdottanut. Silloin sotealueen sotevaltuuston valitsisi kunnanvaltuusto valtuustonsa jäsenistä. Pelkästään tällä säästettäisiin kymmeniä miljoonia euroja ja vähennettäisiin byrokratiaa. Kuntalakia tulisi muuttaa siten, että kuntalaissa määriteltyjä valtuuston jäsenten lukumäärien vähimmäismääriä nostetaan sotealueen edellyttämällä määrällä. Sotevaltuuston ja kunnanvaltuustojen yhteydenpito ja vuorovaikutus olisi siten jatkuvaa ja kuntalaisetkin voisivat kunnanvaltuustojensa kautta vaikuttaa maakuntatason päätöksentekoon ja myös päinvastoin.

Palvelujen järjestämisvastuu olisi yhteisesti sotealueella ja sotealueen kunnilla. Palvelut voisi tuottaa sotealue itse ja tarvittaessa yhdessä toisen sotealueen kanssa. Myös mikä tahansa sotealueen kunta tai kuntien yhteenliittymä voisi olla palvelujen tuottajana, jos se kykenee ne tuottamaan vaatimusten mukaisesi ja kustannustehokkaasti.

Sotealueen kunnat voisivat yhdessä päättää sotevaltuuston ehdottamalta pohjalta erityisen soteveron suuruudesta, jonka määräytymisperusteet kullakin sotealueella ja kenies myös kuntatasolla määrittelisi  suosituksenomaisesti valtioneuvosto, mutta josta kunnat voivat halutessaan poiketa suuntaan tai toiseen. Erillinen sotevero kunnallisverotuksen osana kohdistaisi huomion sotepalvelujen kustannuksiin ja auttaisi myös kuntalaisia aktiivisesti vaikuttamaan niihin ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen.

Työterveyshuollon työntekijät ovat sen piiriin kuulumattomia paremmassa asemassa. Tämä kansalaisten eriarvoinen kohtelu sosiaali- ja terveyspalveluissa on vain toistaiseksi hyväksyttävä, kunnes tähänkin kehitetään nykyistä parempi ja tasa-arvoisempi ratkaisu.

Olipa tuleva sote lopulta millainen tahansa on täysin selvää, että hallitus on kovan paikan edessä, kun sotemenot lisääntyvät vuosittain miljadilla eurolla ikääntymisestä ja epäsuotuisasta väestörakenteen kehityksestä johtuen. Jos työllisyysastetta ei saada nousemaan vähintään tavoitellulle 75 % tasolle jo tällä hallituskaudella ollaan hyvin pian veronkorotusten ja leikkausten edessä ilman lisävelan ottoa ja kestävyysvajeen kasvattamista.

0 http://askolampikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276506-kunnat-maakunnan-tai-sotealueen-pohjaksi#comments Antti Rinne Hallitusneuvottelut 2019 Maakunnat Sosiaali- ja terveyspalvelut Sote Sat, 25 May 2019 10:05:46 +0000 Asko Lampikari http://askolampikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276506-kunnat-maakunnan-tai-sotealueen-pohjaksi
Sote jäi poliittisen koplauksen jalkoihin http://mialaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276437-sote-jai-poliittisen-koplauksen-jalkoihin
Hallitusneuvotteluja vetävä demareiden Antti Rinne kertoi eilen, että hallitusneuvotteluissa on päädytty 18 maakunnan malliin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. Piti hieraista korvia, että kuulinko todella oikein. Mitä uutta siinä on? Tähänkö ilmiöpohjaisessa pöydässä Säätytalolla lopulta päädyttiin toista viikkoa jatkuneiden keskusteluiden jälkeen? Samaan maakuntamalliin, jota aiemmin oppositiossa olleet puolueet Vihreät, Demarit, Vasemmistoliitto ja RKP ovat itse kritisoineet ja vastustaneet neliraajajarrutuksessa. Mukana on myös Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, joka kaatoi hallituksen viime vaalikauden loppumetreillä Sote- ja maakuntauudistuksen epäonnistumisen takia.

Hallituksen kaatuminen Suomessa on historiallisesti hyvin poikkeuksellinen tilanne ja Suomessa on hallituksen kaatamisesta lähtien ollut toimitusministeristö. Eduskuntavaaleissa Keskusta kärsi historiallisen vaalitappion menettäen eduskunnasta 18 paikkaa. Liekö sattumaa, mutta paikkoja menetettiin juuri sama määrä kuin mitä maakuntia oli aiemmassa esityksessä ja mitä nyt taas on suunniteltu. Kansa ilmaisi selvästi epäluottamuksensa vaaleissa Keskustaa kohti. Mutta mitä vielä. Suomessa kansan tahdolla ei ole merkitystä, kun hamutaan valtaa ja tehdään poliittisia lehmänkauppoja. Sanoisin, että historiallisen hallituksen kaatumisen ja Keskustan rökälevaalitappion jälkeen tehtiin vielä bonuksena tälle kaikelle historiallinen lehmänkauppa, koplaus Keskustan ja Demareiden välillä.

Jos hallitus muodostetaan nyt Säätytalolla olevista puolueista, Keskusta saa maakuntansa, mutta tämän kääntöpuolena tullaan näkemään valitettavasti tavallisten palkansaajien ja yrittäjien kukkaron keveneminen. Ja Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP kulkevat kiltisti Antti Rinteen talutusnuorassa, kun ministerinsalkut häämöttävät.  Täytyy muuten vielä ihmetellä, että sekä Rinteellä että muilla neuvotteluissa olevilla puolueilla Vihreillä, RKP:llä ja Vasemmistoliitolla oli pokkaa tulla täsmälleen saman maakuntamäärän suhteen ulos kuin aiemmin vastustamassaan sote-ja maakuntamallissa. Useat asiantuntijat ovat kuitenkin esittäneet kritiikkiä maakuntien suurelle määrälle. Ja suurten kaupunkien tarpeet, osaaminen ja jo olemassa olevat laajat hartiat on jätetty käytännössä huomiotta. Vihreät ja demarit kääntävät kaupunkialueiden äänestäjilleen tylysti selkänsä. Sitten ihmetellään, miksi ihmisiä ei kiinnosta politiikka ja miksi ihmiset eivät aktivoidu EU-vaaleihin. Eduskuntavaalien jälkeinen hallitusneuvotteluiden näytös Säätytalolta ei todellakaan ole ollut demokratiaa arvostavaa. Kuudessa suurimmassa kaupungissa asuu yli kolmasosa Suomen väestöstä. Kaupungistumiskehitystä ei voida estää, mutta Säätytalolla nyt olevat puolueet ovat sivuuttaneet kylmästi näiden kaupunkien ja asukkaiden tarpeet kylmästi. Valtion tulee turvata kaikille Suomessa asuville lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut asuinpaikasta riippumatta. Se tulee tehdä parhaalla mahdollisella tavalla yhdenvertaisuuden ja kustannusten hallinnan kannalta. Esitetty 18 maakunnan malli ei ole sitä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen tällä vaalikaudella olisi ollut tärkeää lähteä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeiden pohjalta. Nyt jälleen kerran aletaan rakentamaan muuta hallintoa maakuntavaaleineen ja verotusoikeuksineen. SOTE tulee eittämättä jäämään hallinnon muodostamisen jalkoihin. Eikö mitään ole otettu opiksi? Minua harmittaa erityisesti se, että kun jatkamme tätä loputtoman hallinnon valmistelua, siihen menee tuhottomasti rahaa ja ihmisten työaikaa. Nämä kaikki resurssit voitaisiin käyttää ihmisten hoitoon pääsyn parantamiseen, peruspalveluiden vahvistamiseen ja hoitajien ja lääkäreiden ja muun henkilökunnan lisäämiseen. Asiakkaat ja potilaat jäävät valitettavasti taas nuolemaan näppejään. Ja työntekijöiden epävarmuus jatkuu.

4 http://mialaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276437-sote-jai-poliittisen-koplauksen-jalkoihin#comments Koplaus Lehmänkauppa Maakunta Sote Toimitusministeristö Fri, 24 May 2019 09:05:03 +0000 Mia Laiho http://mialaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276437-sote-jai-poliittisen-koplauksen-jalkoihin
Juha Sipilä kaatui keskustan maakunta-ahneuteen http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274677-juha-sipila-kaatui-keskustan-maakunta-ahneuteen
Tänään Ylen uutisissa sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila kertoo soten toteuttamisen kiireellisestä tarpeesta ja muistuttaa, että alunperin asiantuntijaryhmä esitti vuonna 2015 sopivaksi sotealuiden määräksi 5-12 ja että arvio pätee edelleen. Samalla Varhila muistuttaa, että jostain syystä työterveys on jätetty soten ulkopuolelle. Työterveydessä työskentelee nyt noin 2000 lääkäriä terveitä hoitamassa.

Itse oletan, että Juha Sipilä osaa laskea virtapiirin oikein vaikka unissaan ja huomaa, milloin vastukset ovat sarjassa ja milloin rinnan. Nyt 5-12 alueen rinnalla oli 18 keskustan hellimää eriparista maakuntaliittoa joita ei-keskustalaisella Uudellamaalla tarvitaan vain yksi ja keskustalaisella Pohjanmaalla monta. Keskustan piirilevyn kytkentäkaavio pakotti valitsemaan 18 eriparisen maakuntaliiton joukon järjestämään soten lisäksi kaikki muutkin alueelliset asiat.

Sipilän päätös provosoi kokoomuksen aiottua raskaamman yksityisen sotevaihtoehdon kannalle. Tämä vaihtoehto oli ilmeisesti yhtä järkevä kuin keskustan 18 maakuntaa. Näiden dynamiittipötköjen rinnankytkentä johti katastrofiin. Mutta vain Sipilä kärsi poliittisesti, koska hän petti maakuntain miehet ja moni maakuntavirkaura ja jakolautakunta jäi vain haaveeksi.

Sipilä sai paljon aikaan metsänomistajain hyväksi ja hänen aikanaan Luke muuttui lopullisesti Mtk:n äänitorveksi mutta kepun maakunta-ahneus ei saanut täyttymystään ja Juha sai mennä vaikka onnistui oikaisemaan vuorineuvosten liittosopimuskiimankin seuraukset.

Aiemmassa postauksessani esitin oman eduskuntani Ylen vaalikoneen kokoamana. Eduskuntani edustaa sellaista objektiivisen edistyksellisyyden keskittymää, että pankaa paremmaksi. Eduskunnassani on vain kaksi demaria ja neljä kepulaista. Tuohon piraattivihreään maailmaan mahtuu myös vassareita, kokkareita, liberaaleja ja ruotsalaisen kansanpuolueen edistyssiipeä mutta ei persuja tai kommunisteja.

Vaalien jälkeen heräsimme kuitenkin maailmaan, jota hallitsee Antti Rinteen työterveydessä koulittu olemus uhkuen kuntasotea ja palkansaajain suojelua ja muita hyvinvoinnin lakisääteisiä edunsaajaryhmiä ja jota kokoomuksen soteneuvottelija Petteri Orpo arvostelukykyisesti varjostaa pienellä raolla.

3 http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274677-juha-sipila-kaatui-keskustan-maakunta-ahneuteen#comments Juha Sipilä Kirsi Varhila Maakunta-aate Sote Työterveys Wed, 17 Apr 2019 20:33:58 +0000 Olli Saarinen http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274677-juha-sipila-kaatui-keskustan-maakunta-ahneuteen
Sinipunaa pukkaa http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274608-sinipunaa-pukkaa

Vaalit on käyty ja voittajat kukitettu. Pölyn laskeuduttua alkaa  karu arki pääsiäispyhien jälkeen. Antti Rinne pääsee sondeeraamaan hallituskokoonpanoa. Saattaisi olla hyödyksi ottaa oppia menneisyyden tapahtumista.

Huhujen mukaan "tavallisesti hyvin perillä" olevista lähteistä saadun " tiedon" mukaan sinipunahallituksesta sovittiin jo ennen vaaleja etelärannan ja pitkän sillan isojen poikien kesken.

Tulee  mieleen ns. kassakaappisopimus keskustan, kokoomuksen ja RKP:n kesken. Koivisto torpedoi kyseisen suunnitelman ja nosti pääministeriksi Suomen pankista kokoomuslaisen Harri Holkerin. Hallituksen tehtävänä oli hallitun rakennemuutoksen toteuttaminen Suomessa. Siitä tuli kuitenkin hallitsematon rakennemuutos. Nykyisellä presidentillä ei ole enää Koiviston valtaa ohjata hallituksen muodostamista. Halusta ei tiedetä.

Demokratian kannalta "kassakaappisopimukset " ovat tuhoisia. Siksi olisi toivottavaa, että  huhu olisi ennenaikainen ja liioiteltu.

Mikäli sinipunaa pukkaa, niin kaatunut sote menisi uusiksi ja maakuntahallinto joutuisi roskikseen. Ilman verotusoikeutta maakuntaitsehallinto olisi susi. Verrataanpa vaikka Ruotsiin ja Tanskaan.

"Hornettihankinnat" pitäisi ottaa uudestaan syyniin ja ajatella  enemmän Suomen puolustusta ja  työllistämistä. Köyhyyden kasvu, keskiluokan ahdinko ja valtion alati jatkuva velka kaipaa todella vakavaa huomiota ja toimia.  Valtiovarainministerin salkun haltijaksi tarvitaan jämäkkä talousmies tyyppiä Erkki Virtanen.

Maailmantalous on matkalla kohti syvenevää taantumaa, josta selviäminen vaatii Suomelta osaavan ja päätöskykyisen hallituksen.

Pöhötetyt vaalilupaukset on pantava syrjää, otettava järki käteen ja käärittävä hihat. Muut pohjoismaat ovat osoittaneet, että myös demarivetoinen hallitus saa tuloksia aikaan. Muistellaanpa vaikka entistä pääministeriä Göran Perssonia, josta kehittyi jämäkkä johtaja Ruotsille.

Onnea matkaan ketkä sitten tulevatkaan olemaankaan hallituksen salkunkantajia.

5 http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274608-sinipunaa-pukkaa#comments Julkinen velka Kassakaappisopimus kestävyysvaje Sixpack Sote Wed, 17 Apr 2019 05:40:26 +0000 Martti Issakainen http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274608-sinipunaa-pukkaa
Sinipunaa pukkaa http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274607-sinipunaa-pukkaa

0 http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274607-sinipunaa-pukkaa#comments Julkinen velka Kassakaappisopimus kestävyysvaje Sixpack Sote Wed, 17 Apr 2019 05:40:23 +0000 Martti Issakainen http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274607-sinipunaa-pukkaa
Suomi, johon voit luottaa http://sariessayah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274377-suomi-johon-voit-luottaa
Nyt äänestetään arvoista ja Suomen suunnasta. Ääni KD:lle on ääni arvoille, joihin voit luottaa.

Reilu kolmannes suomalaisista on jo äänestänyt, mutta vielä hyvin moni pohtii, ketä äänestäisi vai äänestäisikö ollenkaan. Juuri näiden ihmisten valinnat ratkaisevat pitkälti sen, millainen eduskunnan kokoonpanosta tulee.

Puolueena olemme rakentava vaihtoehto kestävällä arvopohjalla. Tässä kiteytetysti joitakin tärkeistä tavoitteistamme:

• Rakennamme Suomea lapsiystävälliseksi. Perhevapaisiin tarvitaan kiintiöiden sijaan lisää joustavuutta. Lapsilla on oltava rauha saada kasvaa tasapainoisesti tyttöinä ja poikina.

• Vanhustenhoito ja sote-palvelut on saatava kuntoon. Tahdomme inhimillisyysvajeen pois vanhustenhoidosta. Arvokas vanhustenhoito on yhteiskunnan kunniatehtävä. Sairastuneen pitää päästä viiveettä lääkäriin ja saada tarvitsemaansa hoitoa.

• Tahdomme, että työnteko ja yrittäminen kannattavat aina. Monimutkainen sosiaaliturva pitää uudistaa. Koulutukseen ja tutkimukseen on panostettava.

• Turvallisuudesta ei ole varaa tinkiä. Siitä huolehtiminen on yhteiskunnan perustehtävä.

• Huolehdimme ympäristöstä ja alueiden elinvoimaisuudesta. Tahdomme turvata kotimaisen maatalouden kannattavuuden ja ruuantuotannon.

• Vaalimme kristillisiä arvoja ja kasvatusta sekä hyviä suomalaisia perinteitä. Puolustamme ihmisten oikeutta mielipiteen-, sanan- ja uskonnonvapauteen. Ahkeruus, välittäminen ja lähimmäisyys ovat voimavara, jota emme saa hukata.

Rakennetaan kestäville arvoille Suomi, johon voit luottaa: perheystävällinen, turvallinen ja yritteliäs. Suomi, jossa kaikista pidetään huolta!

11 http://sariessayah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274377-suomi-johon-voit-luottaa#comments Eduskuntavaalit Lapsiperheet Sote SOTU Vanhukset Sun, 14 Apr 2019 06:25:55 +0000 Sari Essayah http://sariessayah.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274377-suomi-johon-voit-luottaa
Tarvitaan kunnon vanhustenhoito – ei sillä rikastuneita miljonäärejä http://anteroeerola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274212-tarvitaan-kunnon-vanhustenhoito-ei-silla-rikastuneita-miljonaareja
Suomalaiset eivät toivottavasti ole unohtaneet sitä yksityisen vanhustenhoidon rappiota, jonka media alkuvuodesta paljasti. Bisnespohjaisen vanhushoivan ongelmat kertovat nimittäin paljon sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmista.

On päässyt syntymään kestämätön yhtälö. Yhtäältä kunnat ovat hakeneet säästöjä kilpailuttamalla, ulkoistamalla ja yksityistämällä palveluita. Samasta rahasta yksityiset sosiaali- ja sairaus tahtovat imeä mahdollisimman suuret tuotot. Vanhustenhoidossa se on johtanut haamuhoitajiin sekä hoidon, lääkityksen ja ruoan törkeisiin laiminlyönteihin, kun sote-yhtiöt ovat vetäneet kustannuksia alas.

Samalla Suomeen on syntynyt uusi isorikkaiden joukko, joka on tehnyt sote-bisneksellä miljoonien, jopa kymmenien miljoonien eurojen pääomatulot.

Niitä on synnyttänyt erityisesti Attendo, jonka Alavudella sijaitsevan hoivakodin viranomaiset joutuivat sulkemaan helmikuussa. Yksikössä oli tapahtunut kuusi hämärää kuolemantapausta.

- Alkuvaiheessa tapahtuu enemmän poismenoja, kun muutto on asukkaille lisärasite, Attendon toimitusjohtaja ja pääomistaja Pertti Karjalainen kuittasi tilanteen.

Juuri Karjalaisesta on tullut vanhusbisneksen kiistaton tulokunkku. Hän on vuosien varrella kuitannut lähes 50 miljoonan euron pääomatulot.

Satumaisen rikastumisen taustalla on vuokralääkärifirma MedOne, jonka hän aikanaan perusti kolmen muun nuoren lääkärin Veli-Matti Riihimäen, Sami Martinkaupin ja Antti Ylikorkalan kanssa. Herrat rahastivat MedOnen myymällä siitä ensin puolikkaan sijoitusyhtiö Sponsorille ja sittemmin toisen puoliskon Attendolle.

Karjalainen on myös Attendon suurin henkilöomistaja, jonka osakepotin pörssiarvo on käynyt korkeimmillaan 240 miljoonassa eurossa. Helsingin Sanomien verokoneen mukaan Riihimäki ja Ylikorkala ovat tehneet vuosien saatossa lähes 30 miljoonan euron pääoma- ja ansiotulot ja Martinkauppikin miltei 19 miljoonan.

Kohun aloittaneen Esperi Caren eroamaan joutunut toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni on saanut 8 miljoonan verotettavat pääomatulot. Palkkatulotkin ovat 580 000 euroa vuodessa.

Pihtailua ruoassa
Unohtaa ei sovi myöskään Pihlajalinnan entistä varatoimitusjohtajaa, nykyistä hallituksen jäsentä Leena Niemistöä, joka on saanut yli 24 miljoonan euron verotettavat pääomatulot myytyään osuutensa lääkäriyhtiö Dextrasta Pihlajalinnalle muutama vuosi sitten.

Samanlainen tarina on Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpäällä, kun hän myi Mediverkko-lääkärifirman Mehiläiselle. Verotiedoissa näkyvät pääomatulot olivat vuonna 2014 noin 11 miljoonaa ja viime vuoden palkkatulot 650 000 euroa.

Jo vuonna 2016 Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super kertoi, että Pihjalalinnan Tampereella sijaitsevan hoitokodin työntekijät olivat jatkuvasti liittoon yhteydessä työehtosopimusten rikkomusten takia. Keskivaikeasti muistisairaille vanhuksille ei aina ollut riittävästi ruokaa. Mehiläisen kohdalla viranomaiset ovat löytäneet huomautettavaa kahdeksasta firman hoivakodista.

Hyvinvointivaltion rakentajat ansaitsevat parempaa
Vaalikentillä on tullut vastaan monia, jotka sanovat, että he toivovat kuolevansa ennen sitä päivää, kun joutuvat vanhustenhoitoon.

Sellainen ei ole hyvä yhteiskunta, jossa ihmiset pelkäävät vanhuutta tai sitä uskaltaako läheisiään päästää vanhustenhoitoon. Hyvinvointivaltion rakentajapolvi ansaitsee parempaa. Me nuoremmat olemme istuneet valmiiseen pöytään, jonka he ovat kattaneet.

Kun bisnesketut päästää kanatarhaan ja siat vatukkoon, ne toimivat tietysti vaistojensa varassa. Vastuu porttien avaamisesta yksityiselle sote-liiketoiminnalle kuuluukin poliitikoille.

Bisnes ja osakeyhtiömuoto eivät sovi vanhustenhoitoon. Voittojen tavoittelu pitää siivota alalta pois.

Samalla hoitoon tarvitaan lisää käsipareja. Ne tarkoittavat myös inhimillistä kosketusta. On saatava sitova, vähintään 0,7 hoitajan mitoitus yhtä vanhusta kohtaan. Tämä on minimi, jota pitää korottaa, jos hoitotarve kasvaa.

Kuntaliiton ja sosiaalialan työnantajaliiton tiedoilla tämä maksaisi noin 250 miljoonaa euroa.

Valtiontaloudessa kyse ei ole isoista summista. Sillä ei saisi edes kahta täyttä hävittäjää ilmavoimille. Sillä pystyttäisiin rahoittamaan vain pieni osa niistä veronalennuksista, joita Sipilän hallitus ehti neljän vuoden aikana tehdä.

Myös epäkohdista kertovien työntekijöiden asema pitää turvata niin, etteivät he joudu rangaistuksen kohteeksi paljastaessaan epäkohtia.

Kyse on myös valvonnan ongelmista. Sitä ei tehdä tarpeeksi, koska ei ole valvojia. Itse olin Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa aktiivinen siinä, että jokaisessa vanhusten asumisyksikössä tehdään ylimääräinen ja ennalta ilmoittamaton tarkastuskäynti. Julkisen puolen yksiköitä ei pidä päästää yhtään vähemmällä.

Törkeissä laiminlyönneissä myös rangaistusten pitää olla tarpeeksi raskaita. Viranomaisten pitää olla käytössään kovia toimenpiteitä kuten toimiluvan menettäminen, asumisyksikön sulkeminen, sopimusten purku, yhteisösakot ja viime kädessä rikosoikeudellinen vastuu.

Me nuoremmat polvet olemme velkaa inhimillisen vanhuuden sille polvelle, joka rakentanut tämän yhteiskunnan. Nyt tarvitaan sukupolvien välistä solidaarisuutta. Myös tälle voi antaa äänen eduskuntavaaleissa.

1 http://anteroeerola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274212-tarvitaan-kunnon-vanhustenhoito-ei-silla-rikastuneita-miljonaareja#comments 2019 eduskuntavaalit Eläkeläiset Sote vanhustenhoito Fri, 12 Apr 2019 13:33:32 +0000 Antero Eerola http://anteroeerola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274212-tarvitaan-kunnon-vanhustenhoito-ei-silla-rikastuneita-miljonaareja
Lisää kokoomuslaista PersCarea vanhustenhoitoon http://heikkituhkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274119-lisaa-kokoomuslaista-perscarea-vanhustenhoitoon
Tarvitsemme lisää kokoomusta ja kustannustehokasta vanhustenhoitoa.

PersCare yhtiöt hoitaa vanhuksenne nopeasti ja kustannustehokkaasti viimeiseen lepoon. Taseet tuottamaan ja rahat kiertoon coolin ja seksikkään Viimeinen-Paratiisi Oyj yhtiömme osakkaille.

Ammatitaitoiset rahankäyttäjämme laittavat vanhuksesi rahat kiertoon tyylikkäästi, vainajaa arvostaen ja kiitollisuutta tuntien.

Valitse siis sinäkin PersCare, viimeinen hoitopaikka jota tarvitset :-D

Ps. Muista äänestää ;-)

0 http://heikkituhkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274119-lisaa-kokoomuslaista-perscarea-vanhustenhoitoon#comments Esperi-care Sote Yksityinen vanhustenhoito Thu, 11 Apr 2019 19:22:39 +0000 Heikki Tuhkanen http://heikkituhkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274119-lisaa-kokoomuslaista-perscarea-vanhustenhoitoon
Perustuslaki ideologian palveluksessa http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273485-perustuslaki-ideologian-palveluksessa
THL:n ylijohtaja Marina Erhola ja professori Heikki Hiilamo uskalsivat lopulta (HS 13.3.2019) sanoa rumat sanat sellaisina kuin ne ovat. Eduskunnan valiokuntien käyttämät asiantuntijat ajoivat sote-uudistuksen kaatamista periaatteellisista (lue: ideologisista) ja intressisyistä, ja vastakkaista mieltä olevat jätettiin pimentoon. Toinen huomionarvoinen puheenvuoro: Kimmo Sasi, joka oli eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja 2000-luvun alkuvuosina, kun nykyinen perustuslaki oli uusi ja sen tulkintakäytännöt syntyivät, on katsonut, että perustuslain tulkinta on muuttunut siitä, mitä sen laatijat alun perin tarkoittivat.

Erhola ja Hiilamo viittasivat ”valiokuntiin” mainitsematta perustuslakivaliokuntaa nimeltä, mutta heidän kritiikkinsä sopii myös sen käyttämiin asiantuntijoihin. Niin he kuin Sasikaan eivät kuitenkaan menneet asian ytimeen asti. Ydin ei ole perustuslain tulkinta, vaan sen teksti, joka mahdollistaa Erholan ja Hiilamon esille nostaman asiantuntijoiden käyttäytymisen ja sen, että tulkinnat ovat Sasin toteamalla tavalla muuttuneet. Sote-uudistuksesta tuli siihen liittyvien ristiriitojen takia näkyvin esimerkki, mutta mitenkään ainoa se ei ole. Soten kohdalla vastaan sitä paitsi tulivat enemmänkin eräät muut perustuslain tulkinnat (esimerkiksi kuntien itsehallinnollinen asema ja väitteet kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta) kuin ne, joihin seuraavassa puutun.

Laeissa pitäisi määritellä oikeuksia ja velvollisuuksia, käskyjä ja kieltoja, ja perustuslaissa lisäksi – kuten siinä määritelläänkin - valtion keskeiset instituutiot, niiden toimivalta ja suhteet toisiinsa. Päinvastoin kun mitä Suomen voimassa olevaan perustuslakiin on sisällytetty, niissä ei pitäisi olla ideologisten tavoitteiden edistämistä koskevia vaatimus- ja toivomusluonteisia määräyksiä, jotka on tungettu sinne senhetkisen, ailahtelevan ja manipuloinnille alttiin yleisen mielipiteen miellyttämiseksi. Eikä sellaista, minkä saavuttaminen edellyttää kansantalouden olevan riittävän suuri ja kasvavan riittävän nopeasti, ikään kuin kansantalous ja sitä kautta kysynnän ja tarjonnan lakikin olisi lainsäätäjän komentovallassa. Se ei ole ja siksi ”poliittinen tahto”, jota on tapana kuuluttaa ainoana tarvittavana edellytyksenä halutuille uudistuksille, tarkoittaa tosiasiassa vain tahtojan halua jakaa kansantalouden tuotos etuuksina ja veroina tietyllä tavalla, ottaa joiltakin ja antaa joillekin.

Vastausta kaipaa kysymys, missä määrin tällaisia määräyksiä sisällytettiin perustuslakiin ylevän, talouden asettamista rajoista piittaamattoman ihanteellisuuden ja missä määrin tulevia ideologispohjaisia poliittisia taisteluja ennakoivan laskelmoinnin pohjalta. Pidän mahdollisena, että joillakin lain laatijoista ja sitä ajaneista oli viimemainittuja motiiveja. Vastausta kaipaa niin ikään kysymys, miksi perustuslakivaliokunnan jäsenet antoivat näiden, ideologisten ja intressisyiden motivoimien asiantuntijoiden vedättää itseään.

Luin perustuslain läpi etsiäkseni sieltä sen tyyppisiä määräyksiä, joita ideologia sävyttää ja joissa taloudelliset rajoitukset on ohitettu tai ainakin annettu mahdollisuus niiden ohittamiseen. Niitähän löytyi, joskaan ei ole aina helppo vetää rajaa resursseja vaativien ja resursseja vaatimattomien asioiden välille. Seuraavassa olevat esimerkit rajoittuvat perustuslain perusoikeus-osioon. Yksivärisen ideologisen tulkinnan mahdollistavia määräyksiä on muissakin perustuslain osioissa, mutta jääköön niiden käsittely toiseen kertaan.

6 § 2 mom.

”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Tässä momentissa on kolmekin ongelmallista asiaa: ”ilman hyväksyttävää perustetta”, ”eri asemaan” ja ”muu henkilöön liittyvä syy”; kaksi ensimmäistä koska ne ovat subjektiivisia eikä niitä mitenkään määritellä, kolmas, koska se subjektiivisuuden lisäksi (”henkilöön liittyvä”) tekee luettelosta loppumattoman. Ovatko esimerkiksi asuinpaikka tai taloudellinen asema ”hyväksyttävä peruste” tai ”muu henkilöön liittyvä syy”, joka oikeuttaa ”eri asemaan” asettamisen?

6 § 4 mom.

Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

Tämä on toivomusluonteinen (”edistetään”) määräys. Pykälän nojalla on mahdollista vaatia yhä uusia oikeuksia, ja vaikka siinä sanotaan, että niistä on tarkemmin säädettävä lailla, juuri tällaista lakia tai lakeja säädettäessä on mahdollista vedota perustuslakiin aina kun jokin vaatijan haluama etuus siitä jäisi puuttumaan.

16 § 2 mom.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään.

Pykälä on astetta sitovampi kuin edellä oleva (”on turvattava”), mutta kuitenkin toivomusluonteinen ja subjektiivinen (mitä tarkoittaa ”turvattava”?) sekä luo niin ikään mahdollisuuden vaatia aina vain uusia oikeuksia. ”Kehittää itseään” on lisäksi tavattoman epämääräinen ja subjektiivinen ilmaus, täysin sopimaton lakitekstiin.

18 § 2 mom.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Myös tämä on toivomusluonteinen (”on edistettävä”, ”pyrittävä turvaamaan”) määräys, minkä lisäksi ”oikeus työhön” on täysin hämärä ilmaus. Onko jokaisella esimerkiksi oikeus vaatia julkiselta vallalta työtä, jos ei sitä itse onnistu hankkimaan?

19 §

Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

1 mom. ei määritellä mitenkään, mikä on ihmisarvoista tai välttämätöntä, joten termit mahdollistavat minkä tahansa etuuden vaatimisen perusoikeutena (ja minkä tahansa etuuden poistamisen tai vähentämisen vastustamisen perusoikeuksien loukkauksena).

2 mom. ei määritellä mitenkään, mitä perustoimeentulo ja sen turva tarkoittaa, joten se mahdollistaa samankaltaisen vaatimisen ja vastustamisen kuin 1 mom. kohdalla.

3 mom. sama koskee termiä ”riittävä”, ja myös ”turvaaminen” on jätetty määrittelemättä. Mikä riittää turvaamiseksi ja mikä on siinä suhteessa riittämätöntä?’

4. mom. on epämääräisillä termeillä ilmaistu hurskas toivomus (”tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta”, ”tukea omatoimista järjestämistä”), ja epämääräisyydessään peruste yhä uusille etuusvaatimuksille.

20 §

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

1 mom. vastuu kuuluu kaikille -tyyppinen määräys on täysin epämääräinen: pitääkö ”kaikki” panna vastuuseen sen rikkomisesta vai voidaanko se tehdä ”kenelle tahansa”; miten ”kaikille” voidaan sälyttää tehtävä sen noudattamisesta?

2 mom. on toivomusluonteinen (”pyrittävä turvaamaan” oikeus ja ”mahdollisuus vaikuttaa” päätöksentekoon). Sitä paitsi: miksi vain oikeus ”terveelliseen” ympäristöön? Voiko ympäristöä pilata mielin määrin kunhan vain tekee sen niin, että sillä ei vaaranneta terveyttä?

3 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273485-perustuslaki-ideologian-palveluksessa#comments Asiantuntijat Kimmo Sasi Perustuslaki Perustuslakivaliokunta Sote Fri, 05 Apr 2019 06:34:10 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273485-perustuslaki-ideologian-palveluksessa
Ruusuja ja risuja Sipilän eronneelle hallitukselle http://niinaalho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273262-ruusuja-ja-risuja-sipilan-eronneelle-hallitukselle
Suurin osa Juha Sipilän hallituksen tekemisistä ei mielestäni ansaitse kiitosta. Toisaalta on kuitenkin aihetta kiittää niistä asioista, jotka menivät hyvin. Osa näistä asioista tietenkin tapahtui hallituksesta huolimatta maailmantalouden käänteiden mukana.

Hyvää eronneessa Sipilän hallituksessa oli työllisyysasteen nousu ja julkisen talouden alijäämän hienoinen tasoittaminen. Jokainen palkansaajien etua ajava haluaa suomalaisten ja Suomessa asuvien muiden maiden kansalaisten saavan töitä. Eikä kukaan halua velkaantua. Työllisten määrän nousu on jotain, josta palkansaajien etuja ajavien poliitikkojen on syytä antaa kiitosta Sipilän hallitukselle. Vaikka muuten olisi asioista aivan eri mieltä.

Läheskään kaikki työpaikoista ei toki ole eronneen hallituksen ansiota. Etlan arvion mukaan kilpailukykysopimuksen myötä syntyi 20 000 - 30 000 työpaikkaa. Myös työnteon kannustimien parantaminen, kuten esimerkiksi työttömyysturvan leikkaukset ja veronkevennykset ovat lisänneet työllisten määrää. Lisää työpaikkoja on syntynyt myös kansainvälisten suhdanteiden myötä. Nykyään työllisten tilastointiin käytetään erilaisia kriteerejä. Työlliseksi lasketaan aiemmasta poiketen myös sellaiset henkilöt, jotka ovat tehneet ansiotyötä vähintään tunnin tutkimusviikolla. Mutta eihän tunnin työllä kukaan pysty elättämään itseään.

Kieltämättä työllisten määrän kasvun keinoista voi kiistellä. Ja mielelläni kiistelenkin, sillä kiky-sopimus ja aktiivimalli olisi mielestäni voitu hoitaa paremmin ja ilman ihmisten kiusaamista. Pelkästään aktiivimallin parempi valmistelu olisi tuonut parempia tuloksia. Ihmisten kannustaminen ja tukeminen on ollut täysin unohduksissa, sen sijaan on tarjottu raippaa. Myös talouden alijäämän tasoittamista on vaikea arvioida, johtuiko se tosiasiassa hallituksesta, vai suotuisista taloussuhdanteista. Voi olla, että taas saatiin vain myytyä lisää valtion omaisuutta ulkomaille.

Valitettavasti ne ruusut jäävät tuohon. Sipilän hallitus mokasi sekä Suomen tulevan kilpailukyvyn, että SOTE-kuvion osalta. Nuo mokat lähentelevät eeppistä luokkaa.

Suomen tulevan kilpailukyvyn osalta Sipilän hallitus oli vahingollisin hallitus pitkiin aikoihin. Kuten Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa 2019:1 todetaan, Suomi on Sipilän hallituksen aikana luopunut osaamiseen ja innovaatioihin perustuvasta politiikasta. Suomi on maa, jonka ilmasto-olosuhteet tuovat sille erityisiä haasteita. Siksi hyvän koulutuksen ja uusien keksintöjen tie on meille ainoa keino pärjätä.

Sipilän hallitus kuitenkin leikkasi rajusti sekä koulutuksesta että tutkimuksesta. Korkeatasoinen koulutus ja korkeatasoisesti koulutettujen ihmisten tekemä tutkimus ovat välttämättömiä taloudelliselle menestykselle. Ilman tutkimuksessa tehtyjä keksintöjä ja niiden innovatiivista kaupallista soveltamista ei synny niitä tuloja, joita tarvitsemme. Sipilän hallitus siis ajoi politiikkaa, joka köyhdyttää meitä tulevaisuudessa.

SOTE-kuvio ansaitsee aivan oman lukunsa. Sipilän hallituksen alkuperäiset tavoitteet SOTE-uudistuksen suhteet olivat kannatettavia. Kukaan suomalainen ei voi vastustaa tavoitteita, joiden mukaan kustannusten kasvua pyritään hillitsemään ja tasa-arvoinen hoito turvataan koko maassa. Mutta kuten yleensäkin, Sipilän hallituksen SOTE-uudistuksen ongelmat olivat yksityiskohdissa ja keskeiset tavoitteet unohtuivat. Kokoomus halusi verotulojen ohjaamista yksityisten hoitofirmojen voitoksi veroparatiiseihin ja Keskusta halusi maakuntahimmelin. Kun nuo tavoitteet yhdistettiin, saatiin aikaan “Frankensteinin hirviö”, joka olisi ollut kammottava kaikkien mielestä. Paitsi ehkä veroparatiisien voittoja keräävän tahon näkökulmasta katsottuna.

Toisin sanoen olen valmis antamaan tunnustusta Sipilän jo eronneelle hallitukselle sen saavutuksista. Käytännössä tuo tarkoittaa työllisyysasteen nousua ja velkaantumisen hienoista tasoittamista.

0 http://niinaalho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273262-ruusuja-ja-risuja-sipilan-eronneelle-hallitukselle#comments Juha Sipilän hallitus Kiky Sote Talous Työllisyys Wed, 03 Apr 2019 04:05:00 +0000 Niina Alho http://niinaalho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273262-ruusuja-ja-risuja-sipilan-eronneelle-hallitukselle
Sipilä ja Hallituksensa Loppusuora ! http://reijohelli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273037-sipila-ja-hallituksensa-loppusuora
Hallitsematon Hallitus ja poliittinen katsaus tilanteeseen !

Viimeiset Gallupit näyttää siltä , että Persujen Jussi Halla-Ahosta tulee seuraavan Hallituksen muodostaja ja Pääministeri ja hän valitsee itse Hallituskumppaninsa... jos tuo ennustekäppyrä jatkaa saman suuntaista menoa

Vaaleissa saattaa tulla tosi "JYTKY" ja Sipilöitsijät Orpoineen joutuvat ottamaan lusikan kauniiseen käteensä .. heidän EX Hallituksensa kokonaiskannatus tippuu kuin lehmän häntä alaspäin ja on nyt jo alle 30%.. siis Hallitsematon Hallitus jatkaa hallitsemistamme tuolla kannatuksella.... milloinkahan Kepun Johtotroikka osaa tehdä ratkaisuja... muita kuin sen että kannattavat Sipilää ja hänellä on Kepulistien täysi tuki.. aika heikko on kohta tuo kannattajienkin asema ja tuki jos ei muutoksia Kepussa ala tulla pikaisesti, tosin se on nyt jo yöhäistä kun ajatellaan näitä edessä olevia vaaleja...

Nyky tilanne on arvaamaton ja todella saattaa Suomi niminen Valtio nähdä todellisen yllätyksen 14.04.2019

Sipilän Maakuntamalli ja köyhien "Päätoiminen" kyykyttäminen ja koko ajan uusien kyykytyskohteiden keksiminen aivan viime metreille saakka.. tässä on ainekset "TULOS TAI ULOS" Sipilä

Orpon Valinnanvapaus ja terveyspalvelujen "Yksityistäminen"... vanhuspalvelujen ontuvat kommentit ja päättämättömyys sitoutua 0,7 mitoitukseen... sanoisin sitä "KOMPUROINNIKSI" ja siinä on lähinnä Kokoomuksen heikon nykyisen kannatuksen syyt ja yhteistyö Sipilän kanssa.

Kummankin puolueen "johtotroikka" on epäonnistunut antaessaan tämän kaksikon koko voimallaan hyökätä meidän kaikkein heikoimmassa asemassa olevien toimeentuloa ja elämisen edellytyksiä vastaan täydellä "Arsenaalillaan" ja tämä tulos tulee olemaan vaaleissa vielä paljon huonompi heidän puolueillaan ja pahimmassa tapauksessa Persut ja Vihreät puhaltavat tullen mennen ohi kummankin puolueen ja Liinkin kannatus nousee vielä yli 10%.
Siinä Tulos tai ULos.

P.S Ja Sotesta puhumattakaan... onhan ihan selvä tilanne ja Lii on ihan oikeassa.. ihmisten "Eriarvoisuus" yhteiskunnassamme on lisääntynyt hälyttävässä määrin ja köyhien määrä on kasvanut ja kasvaa edelleen tämän Sote Sotku Hallituksen toimien seurauksena... Köyhyysrajan alapuolella olevien ihmisten määrä lisääntyy.. Ulosotossa olevien ihmisten määrä lisääntyy... etc.... etc.. ja syy tähän on Sipilän/Orpon Hallituksen toiminta ja jos tuo linja saisi jatkua niin kohta maamme on jakautunut "KAHDEN KERROKSEN VÄEKSI"
Onnellinen kansa SÄÄSTÄÄ ITSENSÄ HENGILTÄ tällä menolla... ja en tiedä mikä muuttuu tai paranee SDP.nkään johdolla.. pitkälti samoja lääkkeitä on odotettavissa jos Antti Rinteen puheita kuuntelee.... siis varautukaa todella tulevaan "JYTKYYN"

0 http://reijohelli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273037-sipila-ja-hallituksensa-loppusuora#comments Halla-aho hallitus Kannatus Sote Sun, 31 Mar 2019 08:23:38 +0000 Reijo Helli http://reijohelli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273037-sipila-ja-hallituksensa-loppusuora
Soten ohella on puhuttava valtionosuusjärjestelmän oikeudenmukaisuudesta http://markokettunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272765-soten-ohella-on-puhuttava-valtionosuusjarjestelman-oikeudenmukaisuudesta
Kuntien peruspalvelujen valtionosuus on merkittävin osa valtionosuusjärjestelmää. On syytä keskustella, kuinka oikeudenmukaisia universaalit palvelut alueellisten erojen kasvaessa ovat. Oli tuleva sote sitten valtio-, maakunta-, tai kuntavetoinen, kuntien määrää, niiden tehtäviä ja kuluja on karsittava.

Sosiaali- ja terveyssektorin osuus valtion budjetista on kasvanut tasaisesti vuodesta 2000. Keskeisiä syitä kasvulle ovat väestön ikääntymisestä aiheutuva palveluiden tarpeiden lisääntyminen, maahanmuuton aiheuttamat välittömät kustannukset ja heikko työllisyysaste. Huoltosuhde heikkenee seuraavat pari kolme vuosikymmentä.

Suomen 311:sta kunnasta vain osan väestöjakauma ja taloustilanne on riittävän hyvä omien terveyspalveluiden tuottamiseen. Kun taloudellista omavaraisuutta ei vaadita ja universalismiin pyritään, järjestelmä on sisäsyntyisesti epäoikeudenmukainen. Taloudellisesti elinvoimaisten kaupunkikeskusten veronmaksajat kattavat heikompien alueiden tuottamat kustannukset.

Sipilän hallituksen tavoite oli siis oikeansuuntainen. Tavoite oli hartioiden leventäminen siirtämällä terveyspalvelut maakuntien vastuulle. Uudistus ei olisi korjannut alueellista epäoikeudenmukaisuutta. Päinvastoin. Uuden hallintokerroksen myötä alueellisten tulonsiirtojen kasvu olisi ollut hyvin todennäköistä.

Ilman valtionosuusjärjestelmän korjaamista sote on tulevaisuudessakin ytimeltään valtiovetoinen järjestelmä. On aivan sama kuinka suurille tai pienille alueille rahaa kaupunkikeskuksista siirretään, valtionosuusjärjestelmä tarkoittaa tulonsiirtoja elinvoimaisilta alueilta heikommille.

Ongelman korjaamisen tärkein keino on päässyt unohtumaan, kuntien määrää ja tehtäviä on karsittava. Sote voidaan Kokoomuksen mallin mukaisesti toteuttaa kuntavetoisena, kunhan riittävä määrä kuntia yhdistetään toisiinsa, että kuntayhtymien taloudellinen tilanne mahdollistaa terveyspalveluiden tuottamisen ilman kohtuuttomia alueellisia tulonsiirtoja.

Sote voidaan hyvin toteuttaa myös Keskustan mallin mukaisesti maakuntavetoisena. Siinäkin tapauksessa olennaista on kuntien määrän vähentäminen maakuntien sisällä, että kohtuuttomista tulonsiirroista maakuntien välillä voidaan luopua. Taloudellisesti omavaraisille, itsenäisille maakunnille voidaan hyvin myös myöntää verotusoikeus. Kuntia ja palveluita voi tällöin olla juuri niin paljon, kun maakunnan asukkailla on alueellaan varaa ylläpitää.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen helsinkiläinen kansanedustajaehdokas, jolle Helsinki ja sen asukkaiden hyvinvointi on ensisijaisen tärkeää.

0 http://markokettunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272765-soten-ohella-on-puhuttava-valtionosuusjarjestelman-oikeudenmukaisuudesta#comments Sote Valtionosuusjärjestelmä Thu, 28 Mar 2019 06:16:41 +0000 Marko Kettunen http://markokettunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272765-soten-ohella-on-puhuttava-valtionosuusjarjestelman-oikeudenmukaisuudesta