Juha Vuorio, Oulu Itsenäisyysmies

Kaikki blogit puheenaiheesta Tienpito

Tienpitoon tarvitaan lisärahoitusta

Kirjoitus julkaistu Forssan Lehdessä 10.4.2019

Väylän, eli entisen liikenneviraston pääjohtajan Pekka Rajalan mukaan Suomen maanteiden korjausvelka on tällä hetkellä 1,3 miljardia euroa. Uudelleenpäällystyksiä pystytään tekemään tänä vuonna arviolta 1500 kilometriä. Viimeksi näin pieni määrä päällystyksiä tehtiin 1960-luvun alussa. Kanta-Hämeessä huonokuntoisten teiden osuus on noin 250 kilometriä. Erityisen murheellisessa kunnossa ovat seutu- ja yhdystiet.

Autoilu uusiksi?

Liikenneministerin taannoinen ehdotelma autoihin asennettaviksi mustiksi laatikoiksi sai melkoisen tyrmäyksen. Voi ihmetellä miksei tällaista näinkin suurta asiaa valmisteltu hallituksen sisällä ennen ulostuloa, vaan se töksäytetiin yhdestä ministeriöstä julkisuuteen noin vain.

Auton kulkemista seuraavien mustien laatikoiden lisäksi tapahtuisi väylien yhtiöittäminen. Suoranaisesti noilla asioilla ole ei mitään välttämätöntä sidosta keskenään. Eli valtion varainhankinta autoilusta noiden mustien laatikoiden avulla ei tietenkään edellytä väylien yhtiöittämistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä