Juha Vuorio, Oulu Itsenäisyysmies

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen talouden tila

Tuoreita talouskuvia Suomesta

EU:n komissio julkisti tänään uusimman talousennusteensa. Ennuste antaa lisäinformaatiota siitä, miten Suomen taloudessa on mennyt ja odotetaan menevän muuhun Eurooppaan verrattuna. Tilanteen havainnollistamiseksi liitän mukaan ennusteessa olevan kuvion (kuvio 1), jossa tarkastellaan EU-maiden odotettavissa olevaa kasvua tänä ja ensi vuonna.

Ryysyrannan Jooseppi: Talvivaaraan sijoittaminen epäonnistui

Suomen valtio ja yksityiset sijoittajat vähemmistöosuudellaan ovat sijoittaneet Talvivaaran kaivoksen ja sen hallintaan useita satoja miljoonia euroja. Kuitenkaan mikään hallinto-oikeus ei ole kumonnut sijoituspäätöksiä aikanaan vaikka sille olisi ollut hyvät perusteet yhteiskunnallisiin syihin ja kannattamattomuuteen nojaten.

 

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen valehtee

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kulkee ympäriinsä ja hokee, että Suomen talous ei kasva, koska "Paperin kulutus on laskenut, ja Nokia hiipui".

Nokian kohdalla Liikanen astuu loogiseen miinaan. Jopa talouden nobelisti Paul Krugman on noteerannut tämän blogissaan otsikolla Annoying Euro Apologetics. Krugman kirjoittaa: "Onko uskottavaa antaa eurolle kunnia Nokia-buumista?" 

Miksi meidän on tingittävä elintasostamme?

Tänään selviää, saavatko työmarkkinajärjestöt aikaan vaihtoehtoisen esityksen hallituksen tavoitteleman viiden prosentin työkustannussäästön aikaansaamiseksi. Kaikki eivät ole vielä täysin vakuuttuneita säästötarpeiden olemassaolosta, ja niitä koskevia vaatimuksia epäillään pelkäksi palkansaajia vastaan suunnatuksi markkinatalousretoriikaksi. Pari OECD:n vertailutietoihin pohjautuvaa kuvaa ehkä selventävät asiaa.

BKT:n viimeaikainen kehitys Suomessa ja muissa OECD-maissa

Sipilän hallitus ei ole tehtäviensä tasalla

Kun turvapaikanhakijakriisi on pahempi ongelma kuin maamme taloustilanne, minkä pääministeri Juha Sipilä (kesk) myöntää, miten on mahdollista, että hallitus nyt vasta havahtuu siihen?

Pelastetaan sunnuntai- ja ylityökorvaukset - vappu ja juhannus palkattomiksi

Hallitus ilmoitti tiistaina 8.9. toimista, joilla se aikoo alentaa yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla. Tämän kaltaiset toimet ovat välttämättömiä vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi sekä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Tästä tavoitteesta ei tule tinkiä.

Taantuma taitettu ja vienti vetää mutta hallitus lietsoo vastakkainasettelua

Sen sijaan, että hallitus valaisi suomalaisiin tulevaisuudenuskoa ja kannustaisi yhteistoimintaan isänmaamme hyväksi, se kärjistää vastakkainasettelua ja maalaa kauhukuvia Suomen taloudesta oikeuttaakseen rajuja pakkotoimia palkansaajia ja vähäosaisia vastaan.

Järkeä, malttia ja rohkeutta

Lähtökuoppiin jääneiden yhteiskuntasopimusneuvottelujen jälkeen hallitus on joutunut etsimään korvaavia keinoja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Väistötilaa ei ole Suomen pudottua EU:n talouskehityksen peränpitäjäksi, julkisen velkaantumisen edettyä kasvu- ja vakaussopimuksen äärirajojen yli ja luottoluokittajien arvioidessa Suomen kykyä suoriutua velvoitteistaan.

Olemmeko matkalla 1930-luvulle?

Suomi on päältä katsoen maltillisten ihmisten kansoittama, järjestynyt ja taloudellisesti kohtuullisen hyyvinvoiva yhteiskunta. Olemme tottuneet perinteisesti vierastamaan eteläisempien kulttuurien kiihkeitä poliittisia tunteita ja niiden laukaisemia väkivaltaisia yhteenottoja. Vaikka meilläkin ollaan eri mieltä, ongelmat on totuttu ratkomaan yhteisesti neuvotellen ja asiat keskenään sopien. Nyt tilanne saattaa muuttua.

Immosen purkaus haavojen aukaisijana

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä